torstai 8. marraskuuta 2018

Lemppari puuhaa


Tänään oli ihanan rauhallinen aamu...mies vei lapset kouluun ja puoli ysin aikaan oli jo talo lähes tyhjä;vain minä,Martta muru ja mamin mussukat Elmeri ja Alpo.Siis kokonaan tyhjä talohan meillä ei ole käytännössä koskaan : )

Löysin joku aika sitten google play kaupasta radio sovelluksen ja olen soittanut jouluradiota siitä lähtien.Niin tänä aamunakin ja aloin mun lempipuuhaan...mulla on muutamia sisustuslehtiä päässyt taas kertymään ja leikkelen niistä aina ideat talteen ja liimailen vihkoseen.

Ihan parasta ajanvietettä 


Kuppi piparikahvia,sakset ja liimapuikko

Kivaa torstaita kaikille

maanantai 15. lokakuuta 2018

Mamin mussukka part 2


Olin jo pitkään haaveillut toisesta koirasta...rotu oli itsestään selvyys eli toinen Labradorinnoutaja.

Värejä löytyi musta,ruskea ja keltainen.Meille valikoitui keltainen,mustahan jo löytyy.


Elokuun lopussa meille muutti Alpo,viralliselta nimeltään Toffeetassun Columbus



Elmeri neljä vuotta ei alkuun ollut kovinkaan ihastunut Alpoon,ei rähissyt mutta jätti huomiotta, ja oli selkeästi meillekin loukkaantunut kun moinen piraija tuotiin kotiin.

Nyt poitsut on kuitenkin jo tutustuneet :)


Mun mussukat <3

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

Elämää...


Tiedättekö sen tunteen kun asiat meinaavat kaatua monella tavalla päälle ja menee hetki kun tuntuu että mikään asia ei suju.onneksi vain hetki...
Blogi kirjoittelu jäi hyväksi toviksi kun asiat luistivat toukokuussa pois raiteiltaan...muutama asia kuitenkin pysyi perhe,eli puoliso ja lapset,sekä meidän kaikkien terveys mitkä viimekädessä ovatkin ne tärkeimmät...

Mutta asioilla on tapana järjestyä ja elämä kantaa...näinhän sitä sanotaan ja näin se monesti onkin.

Nyt uudella innolla bloginkin pariin...siitä muuten tuntee huonoa omaatuntoa kun ei saa kirjoittelua aikaiseksi

Ihanaa ja lämmintä sunnuntaita :)

tiistai 24. huhtikuuta 2018

Uusvanha ruokailupöytä



Meillä oli ruokailutilassa käytössä tämä Askon ruokailuryhmä mitä ilmeisesti on myyty todella paljon kun minusta tuntuu että joka toisessa kodissa on tällainen 



Yhdessä vaiheessa vaihdettiin nuo puutuolit harmaisiin rottinkituoleihin

Nyt halusin kuitenkin koko pöytäryhmän erilaiseksi.
Mielessä on jo jokusen vuoden kytenyt ajatus pirttikalustosta...
Sopiva sattuikin kohdalla pilkkahintaan...se maalautettiin maalaamossa ja voila...
Tässäpä lopputulos;


Tästä tuli juuri sellainen kuin halusinkin ja pituuttakin oli riittävästi niin koko perhe mahtuu hyvin pöytään.Päihin yritin vielä sovittaa tuolit mutta se oli jo liikaa vaadittu 

Kivaa viikkoa kaikille

lauantai 14. huhtikuuta 2018

Mamin mussukka



Meidän perheen oleellinen jäsen on 3-vuotias Labradorinnoutaja Elmeri...Toisinaan ihan mahdoton pakkaus mutta niin lempeä luonnoltaan...välillä ollaan mamman mielestä ihan rukkasmateriaalia mutta iltaisin kun kammetaan kylkeen makaamaan sohvalle niin ihmismieli heltyy...




Mamin mussukka,Elmeri pelmeri,luppaluppa,luppisluppanen,luppa...Rakkaalla koiralla on monta nimeä...


Se on vaan niin tärkeä aikuisille ja lapsille...Alusta saakka ollut oikea mammanpoika ja minusta on ihana niin


Ikinä en ole tämän ottoa katunut...meille on osunut todella terve yksilö...haluaisin kyllä ajatella että ruokinnalla ja liikunnallakin on osuutensa mutta perintötekijät on tietenkin vahvat




Huhtikuun lopussa on luvassa nakkikakkua kun tulee neljä vuotta täyteen ja voisi olettaa että vielä monta vuotta edessä


Kivaa viikonloppua

maanantai 9. huhtikuuta 2018

Uudistusta


Meidän pikkutyttöjen huone on ollut aika ahdas koska sängyt ovat vieneet aika paljon tilaa.Leikkitilaa ei juuri ole ollut,tosin ei ne lelut omassa huoneessa pysyisi vaikka tilaa olisikin.



Lähdin etsimään kerrossänkyä...sopiva löytyikin...pienempi kuin normaalisti mutta juuri sopiva meidän pikkutytöille.


Ja nyt on tilaa enemmän...

Huoneeseen mahtui nyt tämä ihana vanha puusohva mitä etsin monia vuosia...sitten tuli sopiva kohdalle torilta...ja hinta...se oli vain 50euroa.Ehdin ensimmäisenä varaamaan ja oli kuulemma pitkä jono ottajia perässäni :)
Jyväskylään saakka ajettiin Lahdesta mutta mies suostui mukisematta lähtemään niinkuin se yleensäkin.



Nyt on tytöillä ihana oleskelupaikka huoneessaan...jos vielä ompelisi kasan tyynyjä lisäksi.

Kivaa viikon jatkoa just sulle.

lauantai 24. maaliskuuta 2018

Kivoin tapetti ikinä



9-vee tytär halusi muuttaa alakertaan ylimääräiseen huoneeseen.
Mietinnässä oli joku kiva tapetti sinne.Eläintapetit oli mieluisimpia,seuraavaksi karsittiin eläimet pupuun...
Löytyikin tosi kiva...



Yhden vuodan levyinen ihana puputapetti...toimii myös muistitauluna koska mukana on metallia niin magneetit tarttuvat siihen...Löytyi myös muita eläinaiheita ja muita kokoja...Tosi kiva ja erilainen.

Tapetin laittoon tarvitaan kaksi ihmistä koska on aika painavaa juuri sen mukana olevan metallin vuoksi.Valmistaja myy myös edullisesti tähän tarkoitettua liimaa minkä kyllä suosittelen ostamaan koska on juuri tähän tarkoitettu.
Toimituskin oli nopeaa,tuli Belgiasta viikossa